Joskus sitä miettii, että mitä hullun hommaa tämä onkaan. Hömppäkuningattaremme Clara jouduttiin steriloimaan eilen kiireellisesti märkäkohdun vuoksi. Rouvalla on  ikää jo 5,5 vuotta, joten ei kai voi syyttää kuin itseään, etten ole leikkauttanut rouvaa jo aiemmin. Tulipahan todettua, että tässä hormonaalisessa rodussa kohtutulehdus on vain ajan kysymys, eikä siitosnaarasta voi pitää odottamassa tulevaa.

Noina eläinlääkärissä vietettyjen tuntien aikana ehdin kyllä hukkua itsesyytöksiin ja vaipua epätoivoon. Entä jos elämäniloa pursuava uniikkihöpsäkkeemme kuolee leikkauspöydälle?   Entä jos, ja entä jos... (kiitos Laura, kun tulit henkiseksi tueksi). Onneksi tarinalla näyttää olevan onnellinen loppu, Clara imuroi jo eilen illalla raksuja entiseen tahtiin, ja on muutenkin taas oma hassu itsensä. Sukkapuku tietysti ällöttää, ja se riisutaan heti, kun silmä välttää (miten näillä onkilieroilla saadaan se pysymään päällä, sitä en ole vieläkään keksinyt), pitää toivoa, ettei mamma saa auottua leikkaushaavaa salaa.

Valtavan suuri kiitos Etelä-Tampereen Eläinklinikalle Kristalle ja Eevalle, jotka teitte pitkän päivän ja pelastitte Claran hengen!

Urho kastroitiin samana päivänä suunnitellusti ja ilman draamaa. Pipa on seuraavana vuorossa, heti, kun pienokaiset on saatu maailmalle.

Pipan pienokaiset edustavat tietysti sitä kasvatuksen ihanaa puolta. Hassut pikkuhiiwiöt ovat nyt viisiviikkoisia, ja oikein vauhdikkaita ihanuuksia. Vertti on huippuhauska kehräävä riiviö, Mortti seuraa kannoilla oma hassu ilme naamallaan, Otto on iso jätkä, ja Ostara-prinsessa ainoa, joka ei vielä syö kiinteää ruokaa. Pipa kaitsee lapsiaan ihailtavan esimerkillisesti, Pipa on ehdottomasti ollut tunnollisin emokissoistani. 

Olen ottanut kuvia pikkuisista, mutta niiden esille laitto on jäänyt muun draaman jalkoihin. Kyllä niitä pian tulee, minä lupaan.